Vielä seitsemän vuotta! Päätodistaja-sääntö Itävallassa - laajennettu ja tarkistettu versio

Itävallan lainsäädännössä on kaksi - tai jopa kolme - versiota päätodistajan säännöstä: Toisaalta tiettyihin rikoksiin sovelletaan Itävallan rikoslain (Strafgesetzbuch, StGB) 41 a §:ssä ja Itävallan rikosprosessilain (Strafprozessordnung, StPO) 209 a §:ssä säädettyjä "pientä" ja "suurta" päätodistajaa koskevia sääntöjä. Kilpailuoikeudellinen todistajansääntö puolestaan sisältyy Itävallan kilpailulain (WettbG) 11 b §:ään ja StPO:n 209 b §:ään, ja sitä käytetään kartellirikosten paljastamisessa, tutkinnassa ja syytteeseenpanossa.

Itävallan lainsäätäjä pidensi 1. tammikuuta 2022 alkaen StPO:n 209 a ja 209 b §:n alun perin rajoitettua soveltamisaikaa vielä seitsemällä vuodella ja teki muutoksia sekä suurta päätodistajaa koskevaan sääntöön että sen kartellioikeudelliseen vastineeseen. Tässä artikkelissa keskitytään näihin tarkistuksiin. Ensimmäisessä osassa käsitellään suurta päätodistajaa koskevaa sääntöä. Toisessa osassa keskitytään kilpailulainsäädännön päätodistajasääntöön.

Päätodistaja-sääntö Itävallan rikosoikeudessa

Milloin päätodistajasääntö otettiin käyttöön Itävallan rikosoikeudessa?

Itävalta on kansainvälisen oikeuden mukaan velvollinen ottamaan käyttöön päätodistajasäännön. Ratifioimalla OECD:n yleissopimuksen ulkomaisiin virkamiehiin kohdistuvan lahjonnan torjumisesta kansainvälisissä liiketoimissa Itävalta sitoutui yhteiseen vastuuseen "torjua ulkomaisiin virkamiehiin kohdistuvaa lahjontaa kansainvälisissä liiketoimissa."^[1 ] Oikeudenkäynnin ulkopuolisista ratkaisuista tai sovinnoista on tullut yhä tärkeämpi tukipilari vakavien talousrikosten, myös ulkomaisiin virkamiehiin kohdistuvan lahjonnan, torjunnassa^[2].

Itävallassa tuli 1. tammikuuta 1998 voimaan niin sanottu pientä päätodistajaa koskeva sääntö. Se tarjosi mahdollisuuden lieventäviin olosuhteisiin todistajan hakijalle, mutta tuolloin lainsäätäjä ei halunnut myöntää täydellistä syytesuojaa.

Tammikuun 1. päivänä 2011 tuli lisäksi voimaan "suuri" päätodistajasääntö. Sen soveltamisen oli alun perin määrä päättyä 31. joulukuuta 2016. Käytännön arviointi osoitti kuitenkin, että vaikka säännön merkitys tunnustettiin, sitä oli sen käyttöönoton jälkeen sovellettu vain muutamissa tapauksissa. Säännön lopullinen arviointi ei siis ollut mahdollista. Lainsäätäjä antoi 1. tammikuuta 2017 säännön tarkistetun version, jonka voimassaolon oli määrä päättyä 1. tammikuuta 2022^[3].

Vuonna 2020 suoritettu uusi arviointi osoitti, että päätodistajasääntöä pidettiin myönteisenä eikä siitä voitu luopua, mutta parannusalueita tunnistettiin jälleen kerran. Tämän sekä Itävallan kansainvälisten velvoitteiden perusteella sääntöä tarkistettiin jälleen ja sen voimassaoloa jatkettiin vielä seitsemällä vuodella, jotta arviointia voitaisiin jatkaa^[4].

Suuria päätodistajia koskevaan sääntöön tehtyjä viimeisimpiä muutoksia käsitellään jäljempänä kysymyksessä 1.3.

Milloin päätodistajan sääntöä sovelletaan?

Ainoastaan tietyt vakavat teot, jotka määritellään tarkemmin laissa, voivat johtaa päätodistajasäännön soveltamiseen.

Lyhyesti sanottuna, jotta päätodistaja-sääntöä voidaan soveltaa, päätodistajan on:

1. paljastettava vapaaehtoisesti tietonsa, joiden on edistettävä merkittävästi rikoksen selvittämistä heidän panostaan enemmän - vähintään yhden kolmannen osapuolen on aina täytynyt olla osallisena;
2. kääntyä vapaaehtoisesti syyttäjän tai rikospoliisin puoleen;
3. tunnustettava katuvainen tekonsa;
4. häntä ei ole vielä kuulusteltu epäiltynä eikä häntä ole saanut pakottaa.

Jos mahdollinen päätodistaja kääntyy syyttäjän puoleen, syyttäjän on suoritettava alustava tutkinta sen selvittämiseksi, voidaanko päätodistajasääntöä soveltaa. Syyte on keskeytettävä väliaikaisesti, jos ei ole ilmeisiä syitä olla tekemättä niin. Jos myöhemmin käy ilmi, että edellytykset täyttyvät, syyttäjän on meneteltävä kuten poikkeusluvan tapauksessa. Tämä tarkoittaa, että se asettaa päätodistajalle tietyn ehdon, esimerkiksi rahasumman maksamisen, yhdyskuntapalvelun suorittamisen tai koeajan asettamisen, sekä velvollisuuden jatkaa yhteistyötä syyttäjän kanssa rikoksen selvittämiseksi. Jos päätodistaja on suorittanut määrätyt palvelut, syyttäjän on lopetettava esitutkinta ja pidätettävä itsellään ehdollinen oikeus myöhempään syytteeseenpanoon.

Jos rikosoikeudenkäynti kolmatta osapuolta tai kolmansia osapuolia vastaan on lopetettu lopullisesti tai jos kolmanteen osapuoleen kohdistuvat toimenpiteet on lopetettu kolmannen osapuolen pidättämisen vuoksi, syyttäjänviraston on lopetettava lopullisesti menettely päätodistajaa vastaan edellyttäen, että päätodistaja on suorittanut määrätyt palvelut tai asetettu koeaika on päättynyt. Jos lisätutkimuksissa ilmenee, että edellytykset eivät täyty, syyttäjänviraston on jatkettava menettelyä päätodistajaa vastaan ja ilmoitettava siitä hänelle. Tällaisessa tapauksessa voidaan noudattaa pientä päätodistajan määrää koskevan säännön vaatimuksia.

Mitkä ovat viimeisimmät muutokset?

Ennen StPO:n 209 a §:n viimeisintä tarkistusta oli epäselvyyttä siitä, voiko päätodistajan aseman saada myös kääntymällä rikospoliisin puoleen syyttäjänviraston sijasta. Jos mahdollinen päätodistaja olisi kääntynyt rikospoliisin puoleen, mutta tämä ei olisi heti sopinut asiasta syyttäjänviraston kanssa, päätodistajan asemaa ei olisi voitu saada^[5].

StPO:n 209 a §:n muutettu teksti poistaa nyt tämän epävarmuuden selventämällä, että päätodistaja voi ottaa yhteyttä syyttäjän lisäksi myös rikospoliisiin. Jatkokäsittely jää kuitenkin edelleen syyttäjänviraston tehtäväksi.

Päätodistajaa koskeva sääntö Itävallan kilpailuoikeudessa

Milloin päätodistajaa koskeva sääntö otettiin käyttöön Itävallan kilpailuoikeudessa?

Itävallalla on myös kilpailuoikeuden alalla velvollisuus varmistaa päätodistajaa koskevan säännön soveltuvuus direktiivin (EU) 2019/1 (ECN+-direktiivi) 23 artiklan nojalla.

Pääasiallisen todistajan sääntö on ollut osa Itävallan kilpailulainsäädäntöä 1. tammikuuta 2006 alkaen. Asiaa koskevat säännökset ovat Itävallan kilpailulain (WettbG) 11 b §:ssä, ja 1. tammikuuta 2011 tuli voimaan vastaava säännös StPO:n 209 b §:ssä.

Milloin päätodistajan sääntöä sovelletaan?

Kilpailulainsäädäntöön sisältyvän päätodistaja-säännön nojalla liittovaltion kilpailuviranomainen (Bundeswettbewerbsbehörde) voi tietyissä kilpailusääntöjen rikkomistapauksissa olla määräämättä sakkoa yhteistyöhön osallistuvalle yritykselle.

Tällaisten yritysten työntekijöille olisi myös annettava mahdollisuus välttyä rangaistukselta päätodistajina. Tätä varten seuraavien edellytysten on täytyttävä:

1. Liittovaltion kilpailuviranomainen pidättäytyy määräämästä yritykselle sakkoa, tai Euroopan komissio tai muiden jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset soveltavat päätodistajasääntöä;
2. liittovaltion kartellisyyttäjä (Bundeskartellanwalt) katsoo, että yrityksen rikkomiseen osallistuneita työntekijöitä ei pitäisi rangaista asiaan liittyvästä rikoksesta, ja ilmoittaa asiasta syyttäjäviranomaiselle;
3. Yrityksen työntekijöiden on ilmoitettava syyttäjäviranomaiselle ja tuomioistuimelle kaikki tiedot, joita heillä on heidän toimistaan ja seikoista, jotka ovat tärkeitä rikosten selvittämisen kannalta.

Jos vaatimukset täyttyvät, syyttäjänviraston on lopetettava menettely asianomaisia työntekijöitä vastaan, mutta pidätettävä itsellään ehdollinen oikeus myöhempään syytteeseenpanoon.

Mitkä ovat viimeisimmät muutokset?

StPO:n 209 b §:n 1 momentin aiemmassa muotoilussa oli keskitytty yrityksen myötävaikutukseen kartellien tutkinnassa. Tarkistetussa säännöksessä on tarkoitus keskittyä lisäksi yksittäisten työntekijöiden panokseen. Tämän seurauksena liittovaltion kartellisyyttäjä voi tehdä eron yksittäisten työntekijöiden panoksen välillä, jolloin vain aktiivisesti yhteistyötä tekevät työntekijät voivat hyötyä päätodistajan asemasta, mutta eivät ne, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä Itävallan liittovaltion kilpailuviranomaisen kanssa.

Tällä muutoksella kannustetaan työntekijöitä paljastamaan kaikki tietonsa tutkinnan alkuvaiheessa. Liittovaltion kartellisyyttäjä voi väistämättä laatia raportin syyttäjänvirastolle vasta menettelyn melko myöhäisessä vaiheessa eli sen jälkeen, kun liittovaltion kilpailuviranomainen on saanut yritystä koskevan tutkimuksensa päätökseen. Näin ollen syyttäjänviraston suorittama rinnakkainen rikostutkinta voidaan saattaa päätökseen vasta, kun kaikki tosiseikat on paljastettu. Mitä aikaisemmin työntekijät paljastavat kaikki tietonsa, sitä aikaisemmin rikostutkinta voidaan saattaa päätökseen^[6].

Yksittäisten työntekijöiden aktiivista yhteistyötä on arvioitava sen mukaan, minkälainen yhteistyö on mahdollista yksittäisen työntekijän tietämyksen tason ja menettelyn vaiheen perusteella. Jos työntekijällä on vain osittaista tietoa, jonka avulla voidaan ainoastaan paljastaa osa laittomasta toiminnasta, mutta työntekijä kuitenkin tekee aktiivisesti yhteistyötä ja paljastaa koko tietonsa ajoissa, työntekijän olisi kuitenkin voitava hyödyntää päätodistajan suojaa, kunhan kaikki muut edellytykset täyttyvät^[7].

Lisäksi on selvennetty, että liittovaltion kartellisyyttäjän syyttäjävirastolle tekemässä ilmoituksessa on otettava huomioon yrityksen itsensä tekemän yhteistyön laajuus.

StPO:n 209 b §:n 2 momenttia on tarkistettu siten, että syyttäjänvirasto voi lopettaa yksittäisiä työntekijöitä koskevan tutkinnan vain silloin, kun nämä ovat jo paljastaneet tietonsa. Aikaisemmin tutkinta voitiin lopettaa ehdollisesti sillä edellytyksellä, että työntekijät sitoutuivat paljastamaan tietonsa. Tälläkin tarkistuksella kannustetaan työntekijöitä paljastamaan tietonsa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Huomautukset

Yleisesti ottaen voidaan pitää myönteisenä sitä, että Itävallan lainsäätäjä on pyrkinyt lisäämään oikeusvarmuutta selventämällä, että päätodistajan aseman voi saada myös kääntymällä rikospoliisin puoleen, ja ryhtymällä toimenpiteisiin StPO:n 209 b §:n mukaisten menettelyjen nopeuttamiseksi. Nähtäväksi jää, lisäävätkö nämä muutokset päätodistajaa koskevien sääntöjen käytännön merkitystä, joka on yleisen rikosoikeuden alalla ollut toistaiseksi melko vähäinen.

On kyseenalaista, onko päätös rajoittaa sääntöjen soveltamista uudelleen (kolmannen kerran) järkevä, jotta arviointiin ja uudistukseen voidaan varata aikaa, vai lisääkö se vain epävarmuutta mahdollisten päätodistajien kannalta. Kuten muualla on todettu^[8], Itävallan lainsäätäjä rajoitti arviointijakson vain kahteen viikkoon syyslomien aikana ennen viimeisimpien tarkistusten hyväksymistä. Vaikuttaa melko haitalliselta rajoittaa jatkuvasti sääntöjen soveltamisaikaa arvioinnin ja uudistuksen jatkamisen nimissä ja samalla lyhentää arviointijaksoa, joka mahdollistaa sidosryhmien osallistumisen.