Korkein oikeus päättää välimiesten vahingonkorvausvelvollisuudesta

Korkein oikeus päätti hiljattain välimiesten vahingonkorvausvelvollisuudesta^[1].

Sopimus

Välimiesten sopimuksessa todettiin, että vahingonkorvauskanteen nostaminen välimiehiä vastaan edellytti seuraavien edellytysten täyttymistä:

• Välimiestuomio oli kumottava siviiliprosessilain 611 §:n nojalla.
• Välimiesten oli toimittava "törkeän huolimattomasti", kuten korkein oikeus on määritellyt.

Välimiesmenettelyn osapuolet sekä ensimmäinen, toinen ja neljäs vastaaja allekirjoittivat sopimuksen.

Yleiskatsaus tapaukseen

Korkein oikeus vahvisti sopimusehdot ja totesi, että siviilioikeudellisia vahingonkorvausvaatimuksia voidaan esittää välimiehiä vastaan vasta sen jälkeen, kun välitystuomio on kumottu 611 §:n nojalla, ja että välimiesten on täytynyt syyllistyä törkeään huolimattomuuteen.

Kantaja väitti, että vastuukanteen rajoittaminen tahallisen vahingon osalta oli lainvastaista korkeimman oikeuden oikeuskäytännön mukaan, joka kieltää vastuun sulkemisen pois tahallisen vahingon osalta. Sopimuksen mukaan välimiehet katsottaisiin vastuullisiksi, jos törkeä syyllisyys (siviililain 1304 §:n mukainen tahallisuus tai törkeä huolimattomuus) oli tapahtunut, mutta ei lievän huolimattomuuden tapauksessa. Tätä vastuuta voitaisiin kuitenkin vaatia tuomioistuimessa vasta, kun välitystuomio on menestyksekkäästi riitautettu.

Itävallassa vallitsevan oikeuskäsityksen mukaan - jonka muutoksenhakutuomioistuin on vahvistanut - välimies voidaan haastaa vahingonkorvaukseen välimiehenä toimimisesta vasta sen jälkeen, kun välitystuomio on menestyksekkäästi riitautettu, ellei vastuu perustu välitystuomion antamisesta kieltäytymiseen tai sen viivästymiseen.

Vastuukanteen sitominen välimiehen sopimuksessa olevaan välitystuomion kumoamiseen on linjassa korkeimman oikeuden oikeuskäytännön kanssa välimiehille annettavasta suojasta, johon oikeusoppineet ovat suhtautuneet pääosin myönteisesti. Tästä syystä tuomioistuin katsoi käsiteltävänä olevassa tapauksessa, että sopimus oli pätevä siviililain 879 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Kantaja vaati, että tätä sopimuksessa sovittua vastuunsuojaa ei otettaisi huomioon, ja perusti väitteensä välimiesten vahingonkorvausvastuusta väitteisiin, jotka se oli esittänyt kanteessaan välitystuomion riitauttamiseksi (toisin sanoen siihen, että välimiesmenettely oli suoritettu tahallisesti puolueellisesti ja että se oli siviiliprosessilain 611 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla yleisen järjestyksen vastainen).

Tuomioistuin katsoi, että vastuulauseke ei kattanut ainoastaan itse välitystuomiossa ilmenevää vahinkoa (eli sitä, että yksi osapuoli ei täysin voittanut välimiesmenettelyä), vaan se ulottui myös kaikkiin välimiesten toimiin - mukaan lukien neljäs vastaaja, joka julistettiin puolueelliseksi - jotka vaikuttivat välitystuomioon kantajan väitteiden mukaan. Kantaja oli esittänyt vaatimuksia erotettua välimiestä vastaan vain niiden vahinkojen osalta, jotka olivat aiheutuneet hänen toimistaan. Kantaja oli nostanut erillisen kanteen, joka ei tuottanut tulosta, niiden vahinkojen osalta, joiden väitetään aiheutuneen hänen toimistaan tai laiminlyönneistään, ennen kuin hänet erotettiin.

Kolmas vastaaja, joka oli nimitetty välimiespaneelin puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun neljännen vastaajan oli todettu olevan vahingoittunut, ei ollut allekirjoittanut välimiehiä koskevaa sopimusta. Tästä syystä kantaja väitti, että sopimuksen mukainen vastuunrajoitus ei koskenut uutta puheenjohtajaa. Itävallan lain mukaan kuitenkin vain välimiesmenettelyn osapuolten on tehtävä välimiesmenettelyä koskevat sopimukset kirjallisesti ja allekirjoitettava ne. Tämä muotovaatimus ei koske välimiehiä koskevia sopimuksia, jotka voidaan tehdä ilman muotovaatimuksia ja jopa hiljaisesti.

Tuomioistuin korosti, että sopimus välimiehen kanssa katsotaan tehdyksi, kun toimivaltainen henkilö on nimittänyt hänet ja hän ryhtyy toimimaan välimiehenä. Näin ollen tuomioistuin katsoi, että uuden puheenjohtajan - joka nimitettiin vain siksi, että hänen edeltäjänsä oli kärsinyt vahinkoa - asettaminen etusijalle edeltäjäänsä ja muihin välimiehiin nähden oli kohtuutonta. Sopimusta oli näin ollen tulkittava siten, että vastuuta koskevat sopimussäännöt ulotettiin koskemaan myös kolmatta vastaajaa.

Kommentti

Tämä tapaus osoittaa, että välimiehiä koskevia sopimuksia olisi tulkittava siten, että välimiesten vahingonkorvausvastuu sidotaan välitystuomion kumoamiseen, erityisesti tapauksissa, joissa väitetty tahallinen velvollisuuden rikkominen kuuluu johonkin siviiliprosessilain 611 §:n 2 momentissa säädetyistä mahdollisista riitauttamisperusteista. Näin vältetään erilaiset lopputulokset kahdessa menettelyssä, joista toinen koskee vahingonkorvausta ja toinen välitystuomion riitauttamista ja jotka molemmat perustuvat pääosin samoihin perusteisiin.