Korkein oikeus katsoo, että CMR on ensisijainen Rooma I -asetukseen nähden.

Johdanto

Korkein oikeus käsitteli äskettäin antamassaan ratkaisussa kansainvälistä maanteiden tavaraliikennesopimusta koskevaan yleissopimukseen (CMR) liittyviä oikeudellisia riita-asioita^[1].

CMR:n 1 artiklan 1 kohdan mukaan CMR:ää sovelletaan sopimuksiin, jotka koskevat maanteiden tavarankuljetusta korvausta vastaan ajoneuvoilla silloin, kun noutopaikaksi määrätty paikka ja luovutuspaikaksi määrätty paikka (sopimuksen mukaan) sijaitsevat kahdessa eri valtiossa, joista ainakin toinen on sopimusvaltio.

Faktat

Kyseisessä tapauksessa CMR:ää sovellettiin rajat ylittävään tavarankuljetukseen, koska sekä Tanska että Italia ovat sopimusvaltioita. Rooma I -asetusta (593/2008) sovellettiin toissijaisesti myös osapuolten tavarankuljetussopimukseen.

CMR on kansainvälisenä yhtenäislakina ensisijainen siltä osin kuin se sääntelee itse asiaa tai sisältää lainvalintasäännön (Rooma I -asetuksen 25 artikla). Kysymykset, joita CMR:ssä ei ole käsitelty ja joita ei voida ratkaista tulkinnalla ja joita varten ei ole säädetty erityistä lakikokonaisuutta, kuuluvat lain soveltamisalaan, jota on sovellettava lainvalintaoikeuden mukaisesti. Jos CMR:ää ei sovelleta, tavarankuljetussopimukseen sovelletaan Rooma I -asetuksen 5 artiklan 1 kohdan lainvalintasääntöjä.

Tässä tapauksessa osapuolet eivät ole ilmaisseet lainvalintaa, eikä Itävalta - jossa vastaajana olevan varustamon pääkonttori oli rekisteröity - ollut noutopaikka (Tanska), jättöpaikka (Italia) tai lähettäjän pääkonttorin sijaintipaikka. Näin ollen Rooma I -asetuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan oli sovellettava sen valtion lakia, jonka kumpikin osapuoli oli nimennyt luovutuspaikaksi (eli Italia); tuomioistuin katsoi siis, että Italian lakia oli sovellettava.

Kommentti

CMR-asetuksella on etusija Rooma I -asetukseen nähden siltä osin kuin siinä käsitellään itse kysymystä tai annetaan lainvalintasääntö.