Kirjoittajat
Siviiliprosessilain XLII §:n mukaan osapuolella, jolla on aineellinen tiedonsaantivaatimus toista osapuolta vastaan (jota vastaan se nostaa kanteen), on oikeus vaatia tilien luovuttamista, jotta voidaan lieventää vakavia ongelmia, jotka liittyvät aineellisen vaatimuksen kvantifiointiin, jos tilit voisivat auttaa kantajaa ja jos vastaajan voidaan kohtuudella odottaa toimittavan ne.
Ensimmäisessä korkeimmassa oikeudessa käsitellyssä XLII artiklan soveltamistapauksessa artiklaa ei tulkittu ekspansiivisesti eikä siinä vahvistettu uutta aineellista vaatimusta varallisuustietojen antamisesta, tilien paljastamisesta tai muista tiedoista. Pikemminkin siinä pidettiin voimassa velvoite, joka oli jo olemassa siviilioikeuden nojalla. Tällainen velvollisuus voidaan johtaa myös osapuolten välisistä yksityisistä sopimuksista, jos toinen osapuoli voidaan vapauttaa siitä, ettei se tiedä varojen olemassaolosta tai niiden määrästä, ja jos toinen osapuoli voi antaa nämä tiedot ilman suuria ponnisteluja ja jos tietojen antaminen on kohtuullista.
Sopimussuhteessa on velvollisuus luovuttaa tilit. Tämä koskee erityisesti tapauksia, joissa sopimustyyppi johtaa tilanteeseen, jossa kantajalle voidaan antaa anteeksi se, että hän ei tiedä varojen olemassaolosta ja laajuudesta, ja jos vastapuoli voisi helposti antaa nämä tiedot ja jos sen voidaan kohtuudella odottaa tekevän niin.
Osapuolella, jolla on aineellinen tiedonsaantivaatimus toista osapuolta (jota vastaan se nostaa kanteen) vastaan, on vaatimus tilinpäätöstietojen antamisesta. XLII artiklan mukainen vaatimus ei ole toissijainen vaatimus, vaan se on yleensä avoinna kaikille osapuolille, joilla on ongelmia määrällisesti määritellä suoritusvaatimus toista osapuolta vastaan, jonka on annettava tietoja aineellisen oikeuden perusteella.
Hovioikeus käytti seuraavaa oikeuskäytäntöä: sikäli kuin vastaaja kiisti kantajan vaatimuksen tilien ilmoittamisesta, jonka alemmat oikeusasteet myönsivät, tämä poikkesi määritellyistä tosiseikoista. Tämän seurauksena sopimus, joka oli kantajan palkkiovaatimuksen perusteena (kasteluhankkeen vaihe 2), olisi tehty sopimuskauden aikana, jos vastaaja ei olisi lainvastaisesti irtisanonut konsultointisopimusta kantajan kanssa.
Näin ollen palkkiovaatimus olisi tullut erääntyneeksi ennen sopimuskauden päättymistä, jos sopimus olisi toteutettu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Lisäksi todettiin, että kantaja olisi jatkanut toimintaansa ilman lainvastaista irtisanomista, joten ei ollut kantajan syy, että myöhemmälle sopimukselle ei ollut tukea.
Tuomioistuin käytti hypoteettista tapahtumakulkua tulkitessaan päävaatimusta, joka oli tilien luovuttamista koskevan vaatimuksen perusteena, ja vahvisti näin ollen palkkiovaatimuksen. Hovioikeus ei ollut ratkaisuunsa päätyessään väärässä, eikä korkeimman oikeuden tarvinnut korjata sitä tuomioistuinten päätösten ennakoitavuuden vuoksi. Osapuolten välisten sopimussuhteiden (kantajan tarjoamat palvelut ja velvollisuus maksaa palkkio menestyksen ja sopimuksen perusteella syntyneiden palkkioiden perusteella) osalta kauppaedustajalakiin perustuva vaatimus ei ollut tarpeen.