"Kirjallisesti" -vaatimus voidaan täyttää sopimusehdoilla, joissa on prorogation-lauseke.

Korkein oikeus antoi 27. helmikuuta 2014 tuomion asiassa^[1], jossa kantaja vaati kansainvälistä toimivaltaa vuoden 2007 Luganon yleissopimuksen 5 luvussa esitettyjen, yksittäisiä työsopimuksia koskevia riitoja koskevien sääntöjen perusteella. Korkein oikeus katsoi, että kyseessä oli Luganon yleissopimuksen 18 artiklan mukainen yksilöllinen työsopimus.

Kantaja väitti, että hän oli työskennellyt vastaajan palveluksessa lähes yksinomaan Itävallassa kyseisenä ajanjaksona (kansainvälinen toimivalta perustuu siihen, missä työntekijä viimeksi säännöllisesti työskenteli). Näin tehdessään hän poikkesi jälkituomioistuimen toteamista tosiseikoista (joihin korkein oikeus on sidottu), joiden mukaan hän oli työskennellyt pääasiassa Bulgariassa ja Saksassa kyseisenä ajanjaksona.

Korkein oikeus voi poiketa käräjäoikeuden toteamista tosiseikoista vain silloin, kun käräjäoikeus on käyttänyt yksinomaan asiakirjoja tai hyväksyttäviä välillisiä todisteita. Tässä tapauksessa valituksessa riitautetut tosiseikat perustuivat kantajan ja todistajan suoraan todistukseen, joten tuomioistuin ei voinut poiketa niistä.

Lisäksi kantaja ei voinut perustaa vetoomustaan Luganon yleissopimuksen 21 artiklan mukaisesti tulkittuun prorogation-lausekkeeseen, koska 23 artiklan 1 kohdan a alakohdan vaatimus "kirjallisesti" ei täyttynyt. Vaikka tämä vaatimus voidaan täyttää myös viittaamalla sopimusehtoihin, jotka sisältävät prorogation-lausekkeen, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ja korkeimman oikeuden vakiintunut oikeuskäytäntö edellyttää tämän kaltaisissa tapauksissa, että sopimustekstissä viitataan nimenomaisesti sopimusehtoihin.^[2] Oli kiistatonta, että osapuolet eivät olleet tehneet kirjallista sopimusta; näin ollen vaatimus "kirjallisesti" ei ollut täyttynyt.