Itävallan korkeimman oikeuden päätös asiassa OGH 18 OCg 9/19a: Hakemus välitystuomion kumoamiseksi Itävallan oikeusjärjestyksen perusteiden vuoksi hylätään.

Johdanto

Itävallan korkein oikeus tutki 15. tammikuuta 2020, rikkooko lopullinen välitystuomio asiasisällön osalta Itävallan oikeusjärjestyksen perusteita (asia: OGH 18 OCg 9/19a). Välimiesmenettelyssä sovellettiin Wienin kansainvälisen välimieskeskuksen (VIAC) sääntöjä, ja sen kotipaikka oli Wien. Vastaaja ei saanut 17.5.2019 annettua välimiesoikeuden tuomiota (asia: AZ SCH-5533) ja pyrki kumoamaan tuomion pyytämällä Itävallan korkeinta oikeutta kumoamaan sen kahdella erillisellä perusteella: 1) sen oikeuden tulla kuulluksi loukkaaminen ja 2) Itävallan muodollisen oikeusjärjestyksen periaatteen rikkominen.

Faktat

Vastaajan väite, jonka mukaan VIAC:n välitystuomio oli virheellinen, perustui siihen, että todisteita ei ollut otettu huomioon ja että suunniteltu suullinen käsittely pääasiaa koskevassa asiassa oli peruutettu.

Osapuolet olivat 17.9.2018 pidetyssä puhelinkokouksessa sopineet, että suullinen käsittely järjestetään 7.-10.1.2019 välisenä aikana todistajien läsnä ollessa. Neuvottelupuhelu muodosti sovitun menettelyaikataulun ja loi perustan välimiesoikeuden ensimmäiselle menettelymääräykselle. Vastaaja (korkeimman oikeuden menettelyssä "kantaja") nimesi 4. lokakuuta 2018 kaksi todistajaa, mutta ei toimittanut kirjallisia todistajanlausuntojaan. Kirjallisten todistajalausuntojen toimittaminen oli - ensimmäisen menettelymääräyksen mukaisesti - edellytyksenä mahdollisten todistajien kuulemiselle suullisessa käsittelyssä. Välimiesoikeus ilmoitti osapuolille 19. lokakuuta 2018, että se järjestää kaksipäiväisen kuulemisen sovitussa aikataulussa, ja ilmoitti sittemmin 3. joulukuuta 2018, että kuuleminen järjestetään 9. ja 10. tammikuuta 2019. Vastaaja ilmoitti 14. joulukuuta 2018, että se ei pysty osallistumaan kuulemiseen muiden työvelvoitteiden vuoksi, ja pyysi näin ollen kuulemisen siirtämistä. Välimiesoikeus hylkäsi 15. joulukuuta 2018 vastaajan pyynnön siirtää kuulemista sillä perusteella, että vastaajan pyyntö oli esitetty "liian myöhään". Vastaaja pyysi 21. joulukuuta 2018 päivätyssä sähköpostiviestissä uudelleen kuulemisen siirtämistä, jotta sen todistajia voitaisiin kuulla.

Välimiesoikeus päätti 2. tammikuuta 2019 peruuttaa 9. ja 10. tammikuuta 2019 pidettäväksi suunnitellun kuulemisen ja ratkaista asian pääasian aiemmin toimitettujen kirjelmien perusteella. Tältä osin välimiesoikeus katsoi, että kuuleminen oli tarpeeton, koska vastaaja ei ollut toimittanut kirjallisia todistajanlausuntoja ja oli myös kieltäytynyt saapumasta sovittuna ajankohtana. Välimiesoikeus antoi tämän jälkeen ratkaisunsa 17. toukokuuta 2019 järjestämättä suullista käsittelyä.

Kantaja vaati tuomion kumoamista ja vetosi 611 §:n Paras. Itävallan siviiliprosessilain (Zivilprozessordnung, jäljempänä ZPO) 2 §:n 2 ja 5 momenttiin vetoamalla kuulemisoikeutensa ja Itävallan muodollisen oikeusjärjestyksen rikkomiseen.

Päätös

Korkein oikeus hylkäsi kanteen ja katsoi, että Itävallan oikeusjärjestyksen perusteita ei ollut loukattu kantajan esittämien tosiseikkojen perusteella. Tuomioistuin totesi, että kumoamisperusteet täyttyvät vain, jos Itävallan oikeusjärjestelmän perusarvoja, mukaan lukien asianmukaisen menettelyn periaatteet, on rikottu. Tältä osin ratkaisevaa on välitystuomion lopputulos eikä välimiesoikeuden perustelut. Tuomioistuin tarkasteli päätöksessään kahta seikkaa: 1) kuulemisen peruuttamista ja 2) todisteiden/todistajien jättämistä pois.

Kuulemisen osalta tuomioistuin vahvisti vakiintuneen oikeuskäytännön ja totesi, että vain välimiesmenettelyn puuttuminen kokonaan merkitsee oikeuden tulla kuulluksi loukkaamista.^[1] Välimiesoikeuden määräämä päivä oli osapuolten sopimassa aikataulussa, ja molemmilla osapuolilla oli riittävästi aikaa vastustaa kuulemisen ajankohtaa. Viitaten käsillä oleviin tosiseikkoihin tuomioistuin katsoi, että välimiesoikeuden päätös hylätä kantajan pyyntö käsittelyn lykkäämisestä ja sittemmin peruuttamisesta ei rikkonut Itävallan prosessioikeuden perusperiaatteita eikä ZPO:n 611 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaista oikeutta tulla kuulluksi.

Todistajien mukaan ottamatta jättämisen osalta tuomioistuin viittasi jälleen kerran vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön ja totesi, että pyydetyn todisteen mukaan ottamatta jättäminen ei sinänsä johda välitystuomion kumoamiseen.^[2] Prosessioikeuden perusarvoja olisi rikottu vain, jos välimiesoikeus olisi toiminut mielivaltaisesti. Tuomioistuin katsoi lisäksi, että kirjallisten todistajalausuntojen puuttumisen vuoksi välimiesoikeuden oli kohtuullista olettaa, että todistajanlausuntoja ei esitettäisi, ja että välimiesoikeus ei näin ollen toiminut mielivaltaisesti päättäessään, että suullinen kuuleminen oli tarpeeton.

Tuomioistuin viittasi kuitenkin ZPO:n 598 §:ään, jossa todetaan seuraavaa: "Jolleivät asianosaiset ole toisin sopineet, välimiesoikeus päättää, pidetäänkö suullinen käsittely vai suoritetaanko menettely kirjallisesti". Jos asianosaiset eivät ole sulkeneet pois suullista kuulemista, välimiesoikeuden on järjestettävä suullinen kuuleminen menettelyn asianmukaisessa vaiheessa, jos asianosainen sitä pyytää."^[3 ] Toisin sanoen, koska asianosaiset eivät ole nimenomaisesti sulkeneet pois suullista kuulemista ja koska kantaja itse asiassa esitti pyynnön suullisesta kuulemisesta, välimiesoikeuden olisi teoriassa pitänyt järjestää suullinen kuuleminen. Tältä osin tuomioistuin muistutti myös aiemmasta päätöksestä vahvistaakseen, että suullisen kuulemisen järjestämättä jättämistä voidaan pitää Itävallan perustavanlaatuisen prosessioikeuden rikkomisena, joka johtaa välitystuomion kumoamiseen^[4].

Tuomioistuin katsoi kuitenkin, että ZPO:n 598 §:ssä vahvistetun periaatteen rikkominen johti tässä tapauksessa vain "tavanomaiseen" eikä "pakolliseen" Itävallan muodollisen oikeusjärjestyksen rikkomiseen, sillä jälkimmäinen on edellytyksenä tuomion kumoamiselle. Ratkaisevaa tässä arvioinnissa oli se, että kantajan pyyntö suullisesta kuulemisesta esitettiin sovitun määräajan jälkeen. Mielenkiintoista on, että Itävallan prosessioikeuden mukaan, jos osavaltiotuomioistuimessa olisi samat tosiseikat, kyseinen osavaltiotuomioistuin olisi sitä vastoin velvollinen järjestämään suullisen käsittelyn, vaikka se katsoisi, että suullinen käsittely oli tarpeeton.

Lopuksi korkein oikeus katsoi, että välitystuomio ei loukannut vastaajan oikeutta tulla kuulluksi (ZPO 611 §:n 2 momentin 2 kohta) eikä Itävallan oikeusjärjestelmän perusarvoja (ZPO 611 §:n 2 momentin 5 kohta), ja hylkäsi näin ollen kantajan vaatimuksen välitystuomion kumoamisesta.

Kommentti

Korkein oikeus on jälleen kerran todennut, että oikeusjärjestyksen perusteita koskevaa poikkeusta voidaan käyttää vain kaikkein poikkeuksellisimmissa tapauksissa. Tämä korkeimman oikeuden päätös täydentää edelleen pitkää luetteloa tapauksista, joissa välimiestuomion kumoamista koskeva pyyntö on hylätty, ja muistuttaa Itävallan korkeimman oikeuden korkeasta kynnyksestä, joka on korkea määritettäessä Itävallan oikeusjärjestyksen perusteiden mahdollista rikkomista.

Mielenkiintoista tässä tapauksessa on kuitenkin se, miten Itävallan korkein oikeus arvioi välimiesoikeuden toimintaa verrattuna valtion tuomioistuimen toimintaan. Kuten todettiin, korkein oikeus katsoi, että jos tämän tapauksen tosiseikkoja sovellettaisiin valtiollisiin menettelyihin, Itävallan oikeusjärjestyksen perusteita olisi rikottu. Näin ollen voidaan väittää, että korkeimman oikeuden päätös oli tältä osin ristiriitainen ja herättää samalla kysymyksen siitä, olisiko välimiesoikeuden ja valtion tuomioistuinten toimintaa arvioitava samojen normien mukaan ja missä määrin.