Korkein oikeus päätti hiljattain, että koska EU:n Bryssel I -asetuksen sovellettavuus on kiistaton, toimivallan siirtämistä koskevan sopimuksen tehokkuus on ratkaistava asetuksen 23 artiklan (nykyisin EU:n Bryssel I a -asetuksen 25 artikla) perusteella.(1)

Yleiskatsaus

Direktiivin 23 artiklan mukaan ilmaisua "tuomioistuimen toimivaltaa koskeva sopimus" on tulkittava itsenäisesti, ja se määritellään osapuolten nimenomaiseksi sopimukseksi tuomioistuimen toimivallasta. Jos tällainen sopimus on olemassa, toimivallasta on päätettävä erityisten olosuhteiden perusteella.

Tällaiset sopimukset, joita pidetään 23 artiklan nojalla välttämättöminä, on yleensä todistettava niiden osapuolten toimesta, jotka haluavat vedota niihin tuomioistuimen toimivallan perustelemiseksi - kuten tässä tapauksessa kantajan osalta.

23 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan sopimuksia koskevat vähimmäisvaatimukset. Nämä muotovaatimukset eivät ole todistussääntöjä, vaan pikemminkin sopimuksen pätevyyden edellytyksiä. Vaatimuksilla pyritään erityisesti varmistamaan, että toimivallan myöntämistä koskevista sopimuksista ei tule osa sopimusta kaikkien osapuolten tietämättä. Sen vuoksi sopimuksesta on nimenomaisesti käytävä ilmi, että kukin osapuoli on hyväksynyt sopimuksen. Lisäksi on nimenomaisesti osoitettava, että osapuolet ovat hyväksyneet lausekkeen, joka poikkeaa yleisistä toimivaltasäännöistä. Näitä vaatimuksia on tulkittava suppeasti.

Korkeimman oikeuden päätös

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa korkeimman oikeuden oli ensin tutkittava, täyttyivätkö 23 artiklan 1 kohdassa säädetyt muotovaatimukset. Muutoksenhakutuomioistuin oli aiemmin todennut, että ne eivät olleet täyttyneet.

Direktiivin 23 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tahdonilmaisu on annettava kirjallisesti joko kaikkien osapuolten allekirjoittamana yhtenä asiakirjana tai erillisinä asiakirjoina. Tämä vaatimus voidaan täyttää viittaamalla sellaisiin ehtoihin, jotka sisältävät toimivallan myöntävän sopimuksen, jos tällainen viittaus on nimenomaisesti tehty sopimuksessa. Jos sopimus tehdään eri tarjous- ja hyväksymisasiakirjoilla, tarjouksessa on viitattava tuomioistuimen toimivallan myöntävän sopimuksen sisältäviin ehtoihin vain, jos toinen osapuoli:

• voi seurata asiaa kohtuullisella huolellisuudella; ja
• saa tosiasiassa ehdot.

Käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja esitti viisi yksittäistä määräystä. Tilauksia edeltäneiden myyntineuvottelujen päätteeksi laadittiin yhteenveto neuvottelujen tuloksista, jossa ilmoitettiin toimitus-, maksu- ja pakkausehdot sekä rahdinkuljettajakohtainen määrä. Kantajan ehtoja, mukaan lukien toimivallan myöntämistä koskeva sopimus, ei mainittu tässä prosessissa.

Korkeimman oikeuden mukaan vastaajan työntekijä (asiakaspalvelun edustaja, joka ei osallistunut edeltäviin myyntineuvotteluihin) ei ainoastaan hyväksynyt 5. elokuuta 2011 tehtyä tilausta - kuten kantajan toimittamasta sähköpostiviestistä kävi ilmi - vaan myös suoraan vastasi siihen välittämällä uuden tarjouksen. Myöhemmässä kirjeenvaihdossa ja kantajan vakuutusyhtiön suorassa kysymyksessä työntekijä selitti, että tämä oli tavanomainen menettelytapa.

Näiden tietojen perusteella korkein oikeus katsoi, että 23 artiklan 1 kohdan a alakohdan muotovaatimus ei ollut täyttynyt.

Korkein oikeus vahvisti muutoksenhakutuomioistuimen 18. marraskuuta 2011 antaman määräyksen. Muutoksenhakutuomioistuimen toteamuksen mukaan:

• tavanomaisen huolellisuuden perusteella vastaajan ei olisi voitu olettaa olettavan, että kantajan ostoehtoihin sisältyisi viittaus tuomion antamista koskevaan sopimukseen; ja
• vastaajalla ei ollut velvollisuutta seurata asiaa.

Vaikka vastaaja vahvisti vastaanottaneensa tilauksen, se ei noudattanut kantajan määräämää hyväksymismuotoa. Korkeimman oikeuden mukaan muutoksenhakutuomioistuin oli oikeassa katsoessaan, että kun otetaan huomioon kaikki olosuhteet - sekä 23 artiklan tarkoitus (eli sen estäminen, että toimivallan siirtämistä koskevat sopimukset lipsahtaisivat sopimukseen huomaamatta) - osapuolten välinen sopimus ei ollut riittävän selkeä ja yksiselitteinen.

Korkein oikeus vahvisti myös muutoksenhakutuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan ei ollut riittävästi näyttöä käytännön osoittamiseksi, koska:

• riidanalaisia määräyksiä edeltäneiden liiketoimien vähäinen määrä (joiden osalta ei voitu määrittää samanlaista lähestymistapaa - vastaaja ei esimerkiksi ollut toimittanut kirjallista vastausta 17.11.2010 päivättyyn toiseen määräykseen); ja
• se, että liikesuhde oli kestänyt vain puolitoista vuotta.

EU:n Bryssel I -asetuksen 23 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla "käytännöllä" tarkoitetaan säännönmukaisena pidettyä käytäntöä tiettyjen osapuolten välillä.

EU:n Bryssel I -asetuksen 23 artiklan 1 kohdan c alakohdassa esitetty muodollinen vaihtoehto edellyttää edelleen osapuolten välistä sopimusta, mutta siinä oletetaan, että sopimus on olemassa, jos:

“Tällaisen toimivallan siirtämistä koskevan sopimuksen on oltava ... muodossa, joka vastaa tapaa, josta osapuolet ovat tai jonka osapuolten olisi pitänyt olla tietoisia ja joka kyseisessä kaupassa on laajalti tunnettua ja jota kyseisen tyyppisten sopimusten osapuolet säännöllisesti noudattavat kyseisessä kaupassa.”

Todistustaakka on osapuolella, joka haluaa vedota sopimukseen.

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa kantaja väitti, että kansainvälinen kemianteollisuus pitää riittävänä sitä, että tilauksissa mainittuihin ehtoihin sisällytetään toimivallan myöntämistä koskevat sopimukset sen sijaan, että niihin sisällytettäisiin tätä koskeva lauseke. Korkeimman oikeuden mukaan, vaikka tämä vastaa edellä mainittua periaatetta, se ei kuitenkaan muodosta erityistä kauppatapaa. Lisäksi kantaja ei maininnut mitään vastaajan tiedosta tai vaatimuksesta tietää.

Kommentti

Vaatimus, jonka mukaan tuomioistuimen toimivallan siirtämistä koskevat sopimukset on esitettävä kirjallisesti, voidaan täyttää viittaamalla sopimusehtoihin, jotka sisältävät tällaisen sopimuksen, jos tällainen viittaus on nimenomaisesti sisällytetty sopimukseen. Jos sopimus kuitenkin tehdään eri tarjous- ja hyväksymisasiakirjoilla, riittää, että tarjouksessa viitataan niihin ehtoihin, jotka sisältävät toimivallan siirtämistä koskevan sopimuksen, kunhan toinen osapuoli voi seurata tätä säännönmukaisen huolellisuuden avulla ja todella vastaanottaa ehdot.

Loppuviitteet

(1) Korkein oikeus, 24. tammikuuta 2018, asia 7 Ob 183/17p.

"Tällaisen toimivallan siirtämistä koskevan sopimuksen on oltava ... muodossa, joka vastaa sellaista käytäntöä, josta osapuolet ovat tai jonka olisi pitänyt olla tietoisia ja joka kyseisessä kaupassa on laajalti tunnettua ja jota kyseisen tyyppisten sopimusten osapuolet säännöllisesti noudattavat kyseisessä kaupassa.".

Todistustaakka on osapuolella, joka haluaa vedota sopimukseen.

Käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja väitti, että kansainvälinen kemianteollisuus pitää riittävänä, että toimivaltaan viittaavat sopimukset sisällytetään tilauksissa tarkoitettuihin ehtoihin eikä sitä koskevaa lauseketta. Korkeimman oikeuden mukaan tämä vastaa edellä mainittua periaatetta, mutta se ei ole erityinen kauppatapa. Lisäksi kantaja ei maininnut mitään vastaajan tietoisuudesta tai tietämisvelvollisuudesta.

Kommentti

Vaatimus, jonka mukaan tuomioistuimen toimivaltaa koskevat sopimukset on esitettävä kirjallisesti, voidaan täyttää viittaamalla sopimusehtoihin, jotka sisältävät tällaisen sopimuksen, jos tällainen viittaus on nimenomaisesti sisällytetty sopimukseen. Jos sopimus kuitenkin tehdään eri tarjous- ja hyväksymisasiakirjoilla, riittää, että tarjouksessa viitataan ehtoihin, jotka sisältävät toimivallan siirtävän sopimuksen, kunhan toinen osapuoli voi seurata tätä säännönmukaista huolellisuutta noudattaen ja tosiasiallisesti vastaanottaa ehdot.

Loppuviitteet

(1) Korkein oikeus, 24. tammikuuta 2018, asia 7 Ob 183/17p.