Asian voittaneen osapuolen, joka haluaa panna täytäntöön oikeudenkäyntikuluja koskevan päätöksen ulkomaista osapuolta (eli osapuolta, jolla ei ole Itävallan kansalaisuutta tai jonka asuinpaikka on Itävallan ulkopuolella) vastaan, voi olla vaikea tehdä niin, jos ulkomaisella osapuolella ei ole Itävallassa sellaista omaisuutta, jota vastaan oikeudenkäyntikuluja koskeva päätös voitaisiin panna täytäntöön.1 Asian voittaneen osapuolen olisi siten haettava itävaltalaisen tuomioistuimen päätöksen täytäntöönpanoa ulkomailla, mikä voi mahdollisesti johtaa lisävaikeuksiin.

Sen varmistamiseksi, että voittanut osapuoli voi vaatia oikeudenkäyntikuluja, ZPO:n 57 §:n 1 momentissa säädetään, että jos riita-asian ulkomainen osapuoli esiintyy kantajana Itävallan tuomioistuimessa ZPO:n säännöksistä johtuvan tai niihin liittyvän vaatimuksen johdosta, ulkomaisen kantajan on vastaajan pyynnöstä asetettava vastaajalle vakuus oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi. Tämän säännöksen tarkoituksena on varmistaa mahdollisen kuluvaatimuksen täytäntöönpanokelpoisuus.

Tältä osin ZPO:n 60 §:n 2 momentissa määritetään asetettavan vakuuden määrä niiden kustannusten perusteella, joita vastaajalle kohtuudella aiheutuu oikeudenkäynnin aikana; vastaajan on perusteltava kustannuksensa. Tällaisia kustannuksia voivat olla esimerkiksi asianajajan ja tuomioistuimen palkkiot, asiantuntijoiden palkkiot ja kaikki muut menettelyn aikana syntyvät kustannukset. On kuitenkin tärkeää huomata, että mahdollisista vastakanteista aiheutuvia kustannuksia ei oteta huomioon määritettäessä kuluvakuuden määrää.

Kommentti

Teoriassa edellä mainittujen säännösten tarkoituksena on taata tietynlainen vakaus ja vastuullisuus Itävallassa käytävien oikeudenkäyntien kustannusten osalta. Käytännössä ja riita-asian luonteesta riippuen asetettava vakuus voi olla ulkomaalaiselle kantajalle raskas taakka, ja se voi näin ollen toimia esteenä oikeussuojan saamiselle Itävallassa, mikä asettaa ulkomaalaisen kantajan epäedulliseen asemaan Itävallan tuomioistuimissa.

Tämän tilanteen korjaamiseksi ZPO:n 57 §:n 2 momentissa säädetään tietyistä poikkeuksista, jotka vapauttavat ulkomaisen kantajan velvollisuudesta asettaa vakuus oikeudenkäyntikuluja varten. Lyhyesti sanottuna ulkomaisella kantajalla ei ole velvollisuutta asettaa vakuutta oikeudenkäyntikuluja varten, jos: i) kantajan asuinpaikka on Itävallassa (ZPO 57 §:n 2 momentin 1 kohta), ii) Itävallan tuomioistuimen oikeudenkäyntikuluja koskeva päätös on täytäntöönpanokelpoinen ulkomaisen kantajan asuinvaltiossa (ZPO 57 §:n 2 momentin 1 a kohta), iii) ulkomaalaisella kantajalla on riittävästi kiinteää omaisuutta Itävallassa (ZPO 57 §:n 2 momentin 2 kohta) ja iv) vaatimuksen kohde on luonteeltaan avioliittoa koskeva (ZPO 57 §:n 2 momentin 3 kohta).

57 §:n 2 momentin 1 a kohdassa säädetyllä poikkeuksella oikeudenkäyntikulujen vakuuden asettamisesta varmistetaan, että ulkomaiset kantajat asetetaan - voimassa olevien lakien ja tuomioistuinmenettelyjen nojalla - Itävallan tuomioistuinten kanssa tasavertaiseen asemaan Itävallan tuomioistuinten oikeudenkäyntikulujen osalta.

Itävaltalaisen tuomioistuimen, jossa on vireillä ulkomaisen kantajan ZPO:n 57 §:n 2 momentin 1 a kohdan mukainen hakemus, on arvioitava oikeudenkäyntikuluja koskevan päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta sen valtion lainsäädännön mukaisesti, jossa ulkomaisella kantajalla on asuinpaikka.

Itävallan korkein oikeus esitti vuonna 2001 antamassaan päätöksessä (OGH Rkv 1/01) - joka perustui aiempaan vuonna 1997 annettuun päätökseen (1 Ob 63/97i) - yleiset näkökohdat, joita olisi arvioitava määritettäessä ZPO:n 57 §:n 2 momentin 1 a kohdan sovellettavuutta. Tuomioistuin katsoi, että kansallinen täytäntöönpanolainsäädäntö ja kansainvälisten sopimusten vastaavat määräykset, mukaan lukien sen valtion täytäntöönpanokäytäntö (Verhalten des anderen Staats), jossa ulkomaisella kantajalla on asuinpaikka, ovat ratkaisevia harkittaessa ZPO:n 57 §:n 2 momentin 1 a kohdan soveltuvuutta2. Yhteenvetona voidaan todeta, että 57 §:n 2 momentin 1 a kohdan mukaista poikkeusta hakevan ulkomaisen kantajan on pystyttävä osoittamaan, että itävaltalaisen tuomioistuimen päätös olisi täytäntöönpanokelpoinen hänen asuinpaikassaan.

Päätelmä

Itävallan siviiliprosessilaissa säädetään puitteista, jotka koskevat oikeudenkäyntikulujen käsittelyä Itävallan tuomioistuinjärjestelmässä. Yleissääntönä on, että asian voittanut osapuoli vastaa oikeudenkäyntikuluista. Vastauksena ulkomaisen kantajan vaatimukseen vastaaja voi vaatia, että ulkomainen kantaja asettaa prosessikuluja varten vakuuden, joka vastaa vastaajan oikeudenkäyntikuluja. ZPO:n 57 §:n 2 momentin 1 a kohdassa on laaja poikkeus tästä säännöstä sellaisten oikeudenkäyntikuluja koskevien päätösten osalta, jotka ovat täytäntöönpanokelpoisia ulkomaisen kantajan asuinpaikassa. Ulkomaisen kantajan on tältä osin haettava poikkeusta osoittamalla, että Itävallan tuomioistuinten päätös on täytäntöönpanokelpoinen hänen asuinpaikassaan. Tällä säännöksellä varmistetaan muun muassa tietty oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus ulkomaalaisten asianosaisten kohtelussa Itävallan tuomioistuinjärjestelmässä.

¹Yksityiskohtaisempaa arviointia siitä, mikä on ulkomainen asianosainen Itävallan siviiliprosessilaissa tarkoitetussa merkityksessä, ks. esimerkiksi: Legal Aspects Regarding Foreign Parties in Austrian Civil Courts, Walter H. Rechberger, teoksessa "The Culture of Judicial Independence in a Globalised World", toimittaneet Shimon Shetreet, Wayne McCormack. Brill Nijhoff, 2016, s. 263-4.

²Näihin korkeimman oikeuden esittämiin näkökohtiin tukeutui viimeksi Linzin alueellinen korkein oikeus tammikuussa 2020 antamassaan päätöksessä (2 R 186/19t).