Korkeimman oikeuden kanta toimivallan siirtämistä koskevien sopimusten sovellettavuuteen

Korkein oikeus päätti äskettäin, että koska EU:n Bryssel I -asetuksen sovellettavuus on kiistaton, toimivallan siirtämistä koskevan sopimuksen tehokkuus on ratkaistava asetuksen 23 artiklan (nykyisin EU:n Bryssel Ia -asetuksen 25 artikla) perusteella^[1].

Yleiskatsaus

Asetuksen 23 artiklan mukaan ilmaisua "toimivallan myöntävä sopimus" on tulkittava itsenäisesti, ja se määritellään osapuolten nimenomaiseksi sopimukseksi toimivallan myöntämisestä. Jos tällainen sopimus on olemassa, toimivallasta on päätettävä erityisten olosuhteiden perusteella.

Tällaiset sopimukset, joita pidetään 23 artiklan mukaan välttämättöminä, on yleensä osoitettava niiden osapuolten toimesta, jotka haluavat vedota niihin tuomioistuimen toimivallan perustelemiseksi - kuten oli asian kantajan osalta kyseisessä tapauksessa.

Sopimuksen 23 artiklan 1 kohdassa asetetaan sopimuksia koskevat vähimmäisvaatimukset. Nämä muodolliset vaatimukset eivät ole todistussääntöjä vaan pikemminkin sopimuksen pätevyyden edellytyksiä. Vaatimuksilla pyritään erityisesti varmistamaan, että toimivallan myöntämistä koskevista sopimuksista ei tule osa sopimusta kaikkien osapuolten tietämättä. Sen vuoksi sopimuksesta on nimenomaisesti käytävä ilmi, että kukin osapuoli on hyväksynyt sopimuksen. Lisäksi on nimenomaisesti osoitettava, että osapuolet ovat hyväksyneet lausekkeen, joka poikkeaa yleisistä toimivaltasäännöistä. Näitä vaatimuksia on tulkittava suppeasti.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa korkeimman oikeuden oli ensin tutkittava, täyttyivätkö 23 artiklan 1 kohdan muotovaatimukset. Muutoksenhakutuomioistuin oli aiemmin katsonut, että ne eivät olleet täyttyneet.

23 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan tahdonilmaisu on annettava kirjallisesti - joko kaikkien osapuolten allekirjoittamana yhtenä asiakirjana tai erillisinä asiakirjoina. Tämä vaatimus voidaan täyttää viittaamalla ehtoihin, jotka sisältävät toimivallan myöntävän sopimuksen, jos tällainen viittaus on nimenomaisesti tehty sopimuksessa. Jos sopimus tehdään eri tarjous- ja hyväksymisasiakirjoilla, tarjouksessa on viitattava tuomioistuimen toimivallan myöntävän sopimuksen sisältäviin ehtoihin vain, jos toinen osapuoli:

• voi seurata asiaa kohtuullisen huolellisesti; ja
• tosiasiallisesti vastaanottaa ehdot.

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa kantaja antoi viisi yksittäistä tilausta. Tilauksia edeltäneiden myyntineuvottelujen päätteeksi laadittiin yhteenveto neuvottelujen tuloksista, jossa esitettiin toimitus-, maksu- ja pakkausehdot sekä rahdinkuljettajakohtainen määrä. Kantajan sopimusehtoja, mukaan lukien toimivallan myöntämistä koskeva sopimus, ei mainittu tässä prosessissa.

Korkeimman oikeuden mukaan vastaajan työntekijä (asiakaspalvelun edustaja, joka ei ollut osallistunut edeltäviin myyntineuvotteluihin) ei ainoastaan hyväksynyt 5.8.2011 tehtyä tilausta - kuten kantajan toimittamasta sähköpostiviestistä kävi ilmi - vaan myös suoraan vastasi siihen välittämällä uuden tarjouksen. Myöhemmässä kirjeenvaihdossa ja kantajan vakuutusyhtiön suorassa kysymyksessä työntekijä selitti, että tämä oli tavanomainen menettelytapa.

Näiden tietojen perusteella korkein oikeus katsoi, että 23 artiklan 1 kohdan a alakohdan muotovaatimus ei ollut täyttynyt.

Korkein oikeus vahvisti muutoksenhakutuomioistuimen 18. marraskuuta 2011 antaman määräyksen. Muutoksenhakutuomioistuimen toteamuksen mukaan:

• vastaajan ei tavanomaisen huolellisuuden perusteella voitu olettaa olettaneen, että viittaus tuomion antamista koskevaan sopimukseen sisältyisi kantajan ostoehtoihin; ja
• vastaajalla ei ollut velvollisuutta seurata asiaa.

Vaikka vastaaja vahvisti tilauksen vastaanottamisen, se ei noudattanut kantajan määräämää hyväksymislomaketta. Korkeimman oikeuden mukaan muutoksenhakutuomioistuin oli oikeassa katsoessaan, että kun otetaan huomioon kaikki olosuhteet - sekä 23 artiklan tarkoitus (eli sen estäminen, että toimivallan siirtämistä koskevat sopimukset lipsahtaisivat sopimukseen huomaamatta) - osapuolten välinen sopimus ei ollut riittävän selkeä ja yksiselitteinen.

Korkein oikeus vahvisti myös muutoksenhakutuomioistuimen toteamuksen, jonka mukaan ei ollut riittävästi näyttöä käytännön osoittamiseksi, koska:

• riitautettuja määräyksiä edeltäneiden liiketoimien vähäinen määrä (joiden osalta ei voitu määrittää samanlaista lähestymistapaa - esimerkiksi vastaaja ei ollut toimittanut kirjallista vastausta 17.11.2010 päivättyyn toiseen määräykseen); ja
• liikesuhde oli ollut olemassa vain puolitoista vuotta.

EU:n Bryssel I -asetuksen 23 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla "käytännöllä" tarkoitetaan säännönmukaisena pidettyä käytäntöä tiettyjen osapuolten välillä.

EU:n Bryssel I -asetuksen 23 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu muodollinen vaihtoehto edellyttää edelleen osapuolten välistä sopimusta; siinä kuitenkin oletetaan, että tällainen sopimus on olemassa, jos:

"Tällaisen tuomioistuimen toimivallan siirtämistä koskevan sopimuksen on oltava ... muodoltaan sellainen, että se vastaa sellaista käytäntöä, josta osapuolet ovat tai jonka osapuolten olisi pitänyt olla tietoisia ja joka kyseisessä kaupankäynnissä on laajalti kyseisen tyyppisten sopimusten osapuolten tiedossa ja jota ne säännöllisesti noudattavat kyseisessä kaupankäynnissä."."

Todistustaakka on osapuolella, joka haluaa vedota sopimukseen.

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa kantaja väitti, että kansainvälinen kemianteollisuus pitää riittävänä sitä, että toimivallan myöntävät sopimukset sisällytetään tilauksissa tarkoitettuihin ehtoihin sen sijaan, että niihin sisällytettäisiin tätä koskeva lauseke. Korkeimman oikeuden mukaan, vaikka tämä vastaa edellä mainittua periaatetta, se ei kuitenkaan muodosta erityistä kauppatapaa. Lisäksi kantaja ei maininnut mitään vastaajan tiedosta tai vaatimuksesta tietää.

Kommentti

Vaatimus, jonka mukaan toimivallan myöntävät sopimukset on esitettävä kirjallisesti, voidaan täyttää viittaamalla sellaisiin sopimusehtoihin, jotka sisältävät tällaisen sopimuksen, jos tällainen viittaus on nimenomaisesti sisällytetty sopimukseen. Jos sopimus kuitenkin tehdään eri tarjous- ja hyväksymisasiakirjoilla, riittää, että tarjouksessa viitataan ehtoihin, jotka sisältävät toimivaltasopimuksen, kunhan vastapuoli voi seurata tätä säännönmukaisen huolellisuuden avulla ja todella vastaanottaa ehdot.

Loppuviitteet

(1) Korkein oikeus, 24.1.2018, asia 7 Ob 183/17p.

"Tällaisen tuomioistuimen toimivallan siirtämistä koskevan sopimuksen on oltava... muodossa, joka vastaa sellaista käyttöä, josta osapuolet ovat tai jonka olisi pitänyt olla tietoisia ja joka kyseisessä elinkeinotoiminnassa on laajalti tunnettua ja jota kyseisessä elinkeinotoiminnassa kyseessä olevan kaltaisten sopimusten osapuolet säännöllisesti noudattavat."

Todistustaakka on sillä, joka haluaa vedota sopimukseen.

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa kantaja väitti, että kansainvälinen kemianteollisuus pitää riittävänä sisällyttää tuomioistuimen toimivallan myöntämistä koskevat sopimukset tilauksissa tarkoitettuihin ehtoihin sen sijaan, että niihin sisällytettäisiin tätä koskeva lauseke. Korkeimman oikeuden mukaan tämä vastaa edellä mainittua periaatetta, mutta se ei ole erityinen kauppatapa. Lisäksi kantaja ei maininnut mitään vastaajan tietoisuudesta tai tietämisvelvollisuudesta.

Kommentti

Vaatimus, jonka mukaan toimivallan siirtämistä koskevat sopimukset on esitettävä kirjallisesti, voidaan täyttää viittaamalla sellaisiin sopimusehtoihin, jotka sisältävät tällaisen sopimuksen, jos tällainen viittaus on nimenomaisesti sisällytetty sopimukseen. Jos sopimus kuitenkin tehdään eri tarjous- ja hyväksymisasiakirjoilla, riittää, että tarjouksessa viitataan ehtoihin, jotka sisältävät toimivaltasopimuksen, kunhan toinen osapuoli voi seurata tätä säännönmukaista huolellisuutta noudattaen ja tosiasiallisesti vastaanottaa ehdot.