Johdanto

Korkein oikeus käsitteli hiljattain antamassaan ratkaisussa kansainvälistä maanteiden tavaraliikennesopimusta koskevaan yleissopimukseen (CMR) liittyviä oikeudellisia riita-asioita.(1)

CMR:n 1 artiklan 1 kohdan mukaan CMR:ää sovelletaan sopimuksiin, jotka koskevat maanteiden tavarankuljetusta korvausta vastaan ajoneuvoilla, kun noutopaikaksi nimetty paikka ja luovutuspaikka (kuten sopimuksessa on määritelty) sijaitsevat kahdessa eri maassa, joista ainakin toinen on sopimusmaa.

Faktat

Kyseisessä tapauksessa CMR:ää sovellettiin rajat ylittävään tavarankuljetukseen, koska sekä Tanska että Italia ovat sopimusvaltioita. Rooma I -asetusta (593/2008) sovellettiin toissijaisesti myös osapuolten tavarankuljetussopimukseen.

Kansainvälisenä yhtenäislakina CMR on ensisijainen, jos se sääntelee itse asiaa tai sisältää lainvalintasäännön (Rooma I -asetuksen 25 artikla). Kysymykset, joita CMR:ssä ei ole käsitelty ja joita ei voida ratkaista tulkinnalla ja joita varten ei ole säädetty erityistä lakikokonaisuutta, kuuluvat lain soveltamisalaan, jota on sovellettava lainvalintaoikeuden mukaisesti. Jos CMR:ää ei sovelleta, tavarankuljetussopimukseen sovelletaan Rooma I -asetuksen 5 artiklan 1 kohdan lainvalintasääntöjä.

Tässä tapauksessa osapuolet eivät ole ilmaisseet lainvalintaa, eikä Itävalta - jossa vastaajana olevan varustamon pääkonttori oli rekisteröity - ollut noutopaikka (Tanska), jättöpaikka (Italia) tai lähettäjän pääkonttorin sijaintipaikka. Näin ollen Rooma I -asetuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan oli sovellettava sen valtion lakia, jonka kumpikin osapuoli oli nimennyt luovutuspaikaksi (eli Italia); tuomioistuin katsoi siis, että Italian lakia oli sovellettava.

Kommentti

CMR-asetuksella on etusija Rooma I -asetukseen nähden siltä osin kuin siinä käsitellään itse jotakin kysymystä tai annetaan lainvalintasääntö.

Loppuviitteet