Korkein oikeus antoi hiljattain päätöksen välimiesten vahingonkorvausvelvollisuudesta.(1)

Sopimus

Välimiehiä koskevassa sopimuksessa todettiin, että seuraavien edellytysten oli täytyttävä, jotta välimiehiä vastaan voitiin nostaa vahingonkorvauskanne:

• Välitystuomio oli kumottava seuraavien säännösten nojalla 611 jakso siviiliprosessilain nojalla.
• Välimiesten on täytynyt toimia "törkeän huolimattomasti", kuten korkein oikeus on määritellyt.

Välimiesmenettelyn osapuolet sekä ensimmäinen, toinen ja neljäs vastaaja allekirjoittivat sopimuksen.

Tapauksen yleiskatsaus

Korkein oikeus vahvisti sopimusehdot ja totesi, että siviilioikeudellisia vahingonkorvausvaatimuksia voidaan esittää välimiehiä vastaan vasta sen jälkeen, kun välitystuomio on kumottu 611 §:n mukaisesti, ja että välimiesten on oltava syyllistyneet törkeään huolimattomuuteen.

Kantaja väitti, että vastuuvelvollisuuden rajoittaminen tahallisiin vahinkoihin oli lainvastaista korkeimman oikeuden oikeuskäytännön mukaan, joka kieltää vastuun sulkemisen pois tahallisista vahingoista. Sopimuksen mukaan välimiehet katsottaisiin vastuullisiksi, jos törkeä syyllisyys (ilkivalta tai törkeä huolimattomuus mukaan 1304 jakso siviililain mukaan) oli tapahtunut, mutta ei lievän huolimattomuuden tapauksessa. Tätä vastuuta voitiin kuitenkin vaatia tuomioistuimessa vasta sen jälkeen, kun välitystuomio oli menestyksekkäästi riitautettu.

Itävallassa vallitsevan oikeuskäsityksen mukaan - jonka muutoksenhakutuomioistuin on vahvistanut - välimies voidaan haastaa vahingonkorvaukseen välimiehenä toimimisesta vasta sen jälkeen, kun välitystuomio on menestyksekkäästi riitautettu, ellei vastuu perustu välitystuomion antamisesta kieltäytymiseen tai viivästymiseen.

Vastuukanteen sitominen välimiehiä koskevassa sopimuksessa olevan välitystuomion kumoamiseen on linjassa korkeimman oikeuden oikeuskäytännön kanssa välimiehille annetusta suojasta, johon oikeusoppineet ovat suhtautuneet pääosin myönteisesti. Tästä syystä tuomioistuin katsoi käsiteltävänä olevassa tapauksessa, että sopimus oli pätevä siinä mielessä, mitä tarkoitetaan 879 jakso siviililain nojalla.

Kantaja vaati, että tätä sopimuksessa sovittua vastuunsuojaa ei otettaisi huomioon, ja perusti väitteensä välimiesten vahingonkorvausvastuusta väitteisiin, jotka se oli esittänyt kanteessaan välitystuomion riitauttamiseksi (toisin sanoen siihen, että välimiesmenettely oli suoritettu tahallisesti puolueellisesti ja että se oli siviiliprosessilain 611 §:n 2 momentin 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla yleisen järjestyksen vastainen).

Tuomioistuin katsoi, että vastuulauseke ei kattanut ainoastaan itse välitystuomiossa ilmenevää tappiota (eli sitä, että yksi osapuoli ei ollut täysin voittanut välimiesmenettelyä), vaan se ulottui myös kaikkiin välimiesten toimiin - mukaan lukien neljäs vastaaja, joka julistettiin vahingonkorvauksen saaneeksi - jotka vaikuttivat välitystuomioon kantajan väitteiden mukaan. Kantaja oli esittänyt vaatimuksia erotettua välimiestä vastaan vain niiden vahinkojen osalta, jotka olivat aiheutuneet hänen toimistaan. Kantaja oli nostanut erillisen kanteen, joka ei tuottanut tulosta, niiden vahinkojen osalta, joiden väitetään aiheutuneen hänen toimistaan tai laiminlyönneistään, ennen kuin hänet erotettiin.

Kolmas vastaaja, joka oli nimitetty välimiespaneelin puheenjohtajaksi sen jälkeen, kun neljännen vastaajan oli todettu kärsineen vahinkoa, ei ollut allekirjoittanut välimiehiä koskevaa sopimusta. Tästä syystä kantaja väitti, että sopimuksen mukainen vastuunrajoitus ei koskenut uutta puheenjohtajaa. Itävallan lain mukaan kuitenkin vain välimiesmenettelyn osapuolten on tehtävä välimiesmenettelyä koskevat sopimukset kirjallisesti ja allekirjoitettava ne. Tämä muotovaatimus ei koske välimiehiä koskevia sopimuksia, jotka voidaan tehdä ilman muotovaatimuksia ja jopa hiljaisesti.

Tuomioistuin korosti, että sopimus välimiehen kanssa katsotaan tehdyksi, kun toimivaltainen henkilö on nimittänyt välimiehen ja kun hän ryhtyy toimimaan välimiehenä. Näin ollen tuomioistuin katsoi, että uuden puheenjohtajan - joka nimitettiin vain siksi, että hänen edeltäjänsä oli kärsinyt vahinkoa - suosiminen edeltäjäänsä ja muihin välimiehiin nähden oli kohtuutonta. Sopimusta oli näin ollen tulkittava siten, että vastuuta koskevat sopimussäännöt ulotettiin koskemaan myös kolmatta vastaajaa.

Kommentti

Tämä tapaus osoittaa, että välimiehiä koskevia sopimuksia olisi tulkittava siten, että välimiesten vahingonkorvausvastuu sidotaan välitystuomion kumoamiseen, erityisesti tapauksissa, joissa väitetty tahallinen velvollisuuden rikkominen kuuluu johonkin siviiliprosessilain 611 §:n 2 momentissa säädetyistä mahdollisista haasteista. Näin vältetään erilaiset lopputulokset kahdessa menettelyssä, joista toinen koskee vahingonkorvausta ja toinen välitystuomion riitauttamista ja jotka molemmat perustuvat pääosin samoihin perusteisiin.

Loppuviitteet