Siviiliprosessilain XLII §:n mukaan osapuolella, jolla on aineellinen tiedonsaantivaatimus toista osapuolta vastaan (jota vastaan se nostaa kanteen), on oikeus vaatia tilien luovuttamista, jotta voidaan lieventää vakavia ongelmia, jotka liittyvät aineellisen vaatimuksen kvantifiointiin, jos tilit voisivat auttaa kantajaa ja jos vastaajan voidaan kohtuudella odottaa toimittavan ne.

Ensimmäisessä korkeimmassa oikeudessa käsitellyssä XLII artiklan soveltamistapauksessa artiklaa ei tulkittu laajasti, eikä siinä luotu uutta aineellista vaatimusta varallisuutta koskevien tietojen saamiseksi, tilien julkistamiseksi tai muiden tietojen saamiseksi. Pikemminkin siinä pidettiin voimassa velvoite, joka oli jo olemassa siviilioikeuden nojalla. Tällainen velvollisuus voidaan johtaa myös osapuolten välisistä yksityisistä sopimuksista, jos toinen osapuoli voidaan vapauttaa siitä, ettei se tiedä varojen olemassaolosta tai niiden määrästä, ja jos toinen osapuoli voi antaa nämä tiedot ilman suuria ponnisteluja ja jos tietojen antaminen on kohtuullista.

Sopimussuhteessa on velvollisuus luovuttaa tilit. Tämä koskee erityisesti tapauksia, joissa sopimustyyppi johtaa tilanteeseen, jossa kantajalle voidaan antaa anteeksi se, että hän ei tiedä omaisuuden olemassaolosta ja laajuudesta, ja jossa vastaaja voisi helposti antaa nämä tiedot ja hänen voidaan kohtuudella odottaa tekevän niin.

Jokaisella osapuolella, jolla on aineellinen tiedonsaantivaatimus toista osapuolta (jota vastaan se nostaa kanteen) vastaan, on vaatimus tilinpäätöstietojen antamisesta. XLII artiklan mukainen vaatimus ei ole toissijainen vaatimus, vaan se on yleensä avoin kaikille osapuolille, joilla on ongelmia määrällisen suorituksen määrittelemisessä toista osapuolta vastaan, jonka on annettava aineelliseen oikeuteen perustuvia tietoja.

Hovioikeus käytti seuraavaa oikeuskäytäntöä: sikäli kuin vastaaja kiisti kantajan vaatimuksen tileistä ilmoittamisesta, jonka alemmat tuomioistuimet myönsivät, tämä poikkesi määritellyistä tosiseikoista. Tämän seurauksena sopimus, joka oli kantajan palkkiovaatimuksen perusteena (kastelujärjestelmän hankkeen vaihe 2), olisi tehty sopimuksen voimassaoloaikana, jos vastaaja ei olisi lainvastaisesti irtisanonut konsultointisopimusta kantajan kanssa.

Näin ollen palkkiovaatimus olisi tullut erääntyneeksi ennen sopimuskauden päättymistä, jos sopimus olisi täytetty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Lisäksi todettiin, että kantaja olisi jatkanut toimintaansa ilman lainvastaista irtisanomista, joten ei ollut kantajan syy, ettei myöhemmälle sopimukselle ollut tukea.

Tuomioistuin käytti hypoteettista tapahtumakulkua tulkitessaan päävaatimusta, joka oli tilien julkistamista koskevan vaatimuksen perustana, ja vahvisti näin ollen palkkiovaatimuksen. Hovioikeus ei ollut ratkaisussaan väärässä, eikä korkeimman oikeuden tarvinnut korjata sitä tuomioistuinten päätösten ennakoitavuuden vuoksi. Osapuolten välisten sopimussuhteiden (kantajan tarjoamat palvelut ja velvollisuus maksaa palkkio menestyksen ja sopimuksen perusteella syntyneiden palkkioiden perusteella) osalta kauppaedustajalakiin perustuva vaatimus ei ollut tarpeen.