Eräässä äskettäisessä päätöksessään korkein oikeus(1) käsitteli poissulkemisen rajoja tai lainvoimaisuus.

Oikeusvoiman valta johtuu sen sitovasta vaikutuksesta, joka estää kaikki myöhemmät menettelyt, todisteiden keräämisen tai hankkimisen tai lopullisten vaateiden - tässä tapauksessa oikeussuhteiden - uudelleentarkastelun.

Pohjimmiltaan, lainvoimaisuus sovelletaan, jos sekä riidan osapuolet että tapauksen tosiseikat, jotka luovat oikeusperustan vaatimukselle, vastaavat tarvittavia oikeudellisia edellytyksiä.

Poissulkemisen subjektiivisten rajojen mukaan vaikutukset, jotka aiheutuvat lainvoimaisuus kattaa riidan osapuolet, heidän oikeudenomistajansa ja tietyt muut henkilöt, joihin kyseisen tuomioistuimen päätöksen oikeusvaikutukset ulottuvat lain mukaisesti. Näin ollen, lainvoimaisuus tulee voimaan - lukuun ottamatta tapauksia, joissa on kyse laajasta ja ehdottomasta oikeudellisesta voimasta - vain samojen osapuolten välillä (inter partes).

Sitova vaikutus rajoittuu aiemmin ratkaistussa asiassa käsiteltyihin pääkysymyksiin; se ei kuitenkaan ulotu aiemmassa menettelyssä arvioituihin ja käsiteltyihin ennakkokysymyksiin.

Sitovuus kattaa myös päätöksen perustelut - mukaan lukien tosiseikkojen toteaminen - edellyttäen, että ne ovat välttämättömiä erityisen tuomion kannalta. Näin ollen se kattaa myös tosiseikkoja koskevat väitteet, jotka vahvistavat tai kumoavat aiemmassa menettelyssä esitetyn vaatimuksen oikeudellisen perustan muodostavat tosiseikat.

Pelkkää maksupyyntöä koskevalla päätöksellä aiemmassa menettelyssä ei periaatteessa ole sitovaa vaikutusta perustana olevaan oikeuteen ja oikeussuhteeseen nähden. Näissä tapauksissa oikeudellisia perusteluja ei sovelleta enempää kuin on tarpeen yksittäisen sitovuuden vahvistamiseksi.

Loppuviitteet

(1) 24. marraskuuta 2015, tiedosto 1 Ob 28/15x.